Tervetuloa tänne!
Toivottavasti jaksat lukea koko tekstin mikä alempaa löytyy, jos et niin riittää, että tiedät, että teen tätä rakkaudesta lajiin.

Morjesta! Olen Vili Lindegren, 19-vuotias valokuvaaja ja palkittu 4H-yrittäjä Salon Halikosta. Kirjoittelen tätä parhaillaan armeijan harmaista, tai oikeastaan pikkumustissa ja Rannikkolaivaston sinisessä t-paidassa ja mietin että mitähän kaikkea voin kirjoittaa ettei tästä tule liian pitkää, mutta uskon, että jos tälle sivulle päätyy niin jaksaa lukea koko tekstin.

Kuvaaminen on ollut osa elämääni jo pitkään. Sain ensimmäisen oman puhelimeni alakouluun siirtyessä, ja siitä lähtien olen kuvaillut ympäröivää maailmaa. Aluksi kyse oli lähinnä auringonlaskuista ja maisemista. Silloin 7-vuotias Vili ei olisi uskonut mitä kaikkea seuraavan 12 vuoden aikana tulisi tapahtumaan.

Noin 15-vuotiaana kuvaaminen muuttui ihan toiseksi jutuksi. Aloin opetella kuvaamista ja viettää sen parissa yhä enemmän aikaa. Kesällä 2023 sain Salon Seudun Sanomien kesäkuvakilpailussa kolmannen sijan. Se oli ensimmäinen isompi onnistumiseni ja aikamoinen ponnahdus tulevaan.

Vuoden 2024 aikana kuvaaminen lähti kunnolla vauhtiin. Salkkarin Lukijan kuva -palstalle alkoi päätyä kuviani yhä useammin, ja sain heiltä myös haastattelupyynnön. Hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani synttärilahjaksi ja 17-vuotiaana poikkeusluvalla ajokortin, minkä jälkeen kuvausreviirikin kasvoi nopeasti. Kesä meni käytännössä kokonaan kuvatessa. Kuvasin yöt ja nukuin sekä editoin päivät.

Samana vuonna perustin oman 4H-yritykseni. Sen kautta valokuvauksesta tuli harrastuksen lisäksi oikeaa yrittäjyyttä. Olen päässyt tekemään kuvauskeikkoja, myymään kuviani ja toteuttamaan omia projektejani.

Yksi suurimmista projekteistani on ollut Saaristokalenteri. Ensimmäinen kalenteri syntyi vuodelle 2025, ja siitä tuli lopulta paljon suurempi projekti kuin alun perin ajattelin. Olen hoitanut projektia kuvien valinnasta ja suunnittelusta markkinointiin, tilausten keräämiseen ja toimituksiin asti. Ensimmäisen vuoden jälkeen projekti sai jatkoa, ja toisena vuonna kalenteria lähti jo yli sata kappaletta jakoon. Positiivinen palaute ja kyselyt seuraavasta kalenterista ovat olleet hieno merkki siitä, että projekti on oikeasti kiinnostanut ihmisiä ja hyvä motivaattori itselleni. Saaristokalenteri 2027 onkin jo työn alla.

Luonto- ja eläinkuvaus on vienyt vuosien aikana mitä erilaisimpiin tilanteisiin. Olen päässyt kuvaamaan muun muassa pöllöjä, ahmoja, karhuja ja leukistista hirveä. Juuri ennen inttiin lähtöä sain yhden hienoimmista kuvaustilanteistani, kun pääsin kuvaamaan harvinaista kiljukotkaa yli tunnin ajan.

Sitten tuli intti.

Inttiin lähteminen vähän harmitti, koska kuvaushommat olivat juuri hyvässä vauhdissa. Kesällä oli tullut paljon hyviä kuvia ja kuvauskeikat olivat taas nousussa. Loppujen lopuksi selvisin suhteellisen rankasta a-kaudesta ja pääsin varmasti intin parhaimpaan paikkaan

Hain erityistehtäviin ja minut valittiin valo- ja videokuvaajaksi Rannikkolaivastoon. Se oli oma ykköshakukohteeni, joten valinta tuntui erityisen hienolta. Nyt saan tehdä kuvaamista osana palvelustani, käyttää ammattitason kalustoa ja oppia asioita, joista uskon olevan hyötyä myös tulevaisuudessa.

Mitä tulevaisuuden suunitelmiin tulee niin tavoitteet ovat aika selvät. Haluan tehdä valokuvauksesta itselleni ammatin ja löytää yhteistyökumppaneita, joiden kautta voisin mahdollistaa myös reissaamisen ja kuvaamisen ympäri maailmaa. Intin jälkeen suunnitelmissa on ainakin töitä, kuvaamista ja toivottavasti pidempiä kuvausreissuja. Lofootit ovat olleet haaveena jo pitkään, joten toivottavasti pääsen sinne lähivuosina.

Pohdinnassa on myös valokuvauksen tai media-alan opiskelu, jos haluan joskus syventää osaamistani vielä enemmän, mutta saa nähdä saanko itseäni koulun penkille vai kutsuuko luonto enemmän.